Varainhankinnan strateginen tuki

Johdon sparraus

Johdon sparraus on asiantuntijapalvelu, joka keskittyy liikkeenjohdon varainhankinnan valmiuksien kehittämiseen ja varainhankintaan liittyvässä strategisessa päätöksenteossa tukemiseen. Palvelumme tavoitteena on vahvistaa johdon ymmärrystä varainhankinnasta, sen lähtökohdista, vaikutuksista ja lainalaisuuksista sekä tarjota konkreettisia työkaluja varainhankinnan johtamiseen. Johdon sparrauksessa auttamme organisaation johtoa parantamaan varainhankinnan osaamistaan ja rakentamaan kokonaisvaltaista näkemystä varainhankinnan ja toiminnan välisestä yhteydestä.

Palvelumme alkaa tarpeiden kartoituksella, jossa analysoimme johdon nykyisiä valmiuksia sekä toiminnan tavoitteita. Sparraus voi olla lyhytaikaista tai pitkäkestoista tarpeiden mukaisesti. Se voi kestää esimerkiksi strategiakauden siirtymäajan, keskittyä tietyn aiheen syvälliseen käsittelyyn tai olla luonteeltaan toistuvaa, esimerkiksi tapaaminen kerran kuukaudessa. Johdon sparraukseen voidaan yhdistää luontevasti myös muita varainhankinnan kehittämisen palveluitamme tai valmennuskokonaisuuksia johdolle tai henkilöstölle.

Sparrauksen aikana keskitymme muun muassa varainhankinnan strategiseen suunnitteluun, tavoitteiden asettamiseen ja varainhankinnan johtamisen menetelmiin. Tapaamiset ovat keskustelevia ja vapaamuotoisia, ja niissä voidaan keskittyä tarpeen mukaan mihin tahansa varainhankinnan ongelma- tai kehityskohtaan. Näkökulmamme on ratkaisukeskeinen, ja tuen tuen tavoitteena on parantaa organisaation kestävyyttä ja vahvistaa sen fundamentteja.

Sparraus on hyvä tapa kehittää varainhankinnan näkemystä organisaation toiminnasta silloin, kun tarvitaan uutta näkökulmaa tai tukea päätöksentekoa varten.