Branding & rebranding

Brändiohjekirjat

Jotta brändin rakentaminen voi olla jaettua, läpileikkaavaa sekä organisaation ja sen yhteistyötahojen kesken ymmärrettyä, tulee brändin rakentamisen pelisäännöt olla selkeästi määritelty. Tässä tavoitteessa olennainen työkalu on brändiohjekirja, jossa määritellään millä tavoin organisaatio haluaa näkyä, kuulua ja toimia. Toteutamme organisaatioille brändiohjekirjoja osana brändin kehitystyötä tai erikseen olemassa olevan brändin pohjalta.

Organisaatiosta riippuen brändiohjekirjan tuottamisen motiivi ei aina ole suoranainen brändääminen (eng. ‘brand design’, ‘brand management’), jossa brändiä halutaan selkeästi kehittää tiettyyn suuntaan. Käsikirjassa onkin monesti kyse osittain tai kokonaan jo olemassa olevien viestinnän ja markkinoinnin käytäntöjen sanoittamisesta ja yhdenmukaistamisesta. Joskus brändikäsikirjasta puhutaankin kirjallisen ja visuaalisen viestinnän oppaana.

Erityisen merkittävää osaa ohjekirja näyttelee silloin, kun organisaation brändi annetaan ulkoisen toimijan käsiin. Se on keskeinen työkalu esimerkiksi viestijöille, tuottajille, myyjille, varainhankkijoille, promoottoreille, sisällöntuottajille, graafikoille, valokuvaajille, verkkosuunnittelijoille, taittajille (ja liikkeenjohdon konsulteille!). Ohjekirja antaa ulkopuolisille toimijoille yhtenäisen raamin, jotta brändiä voidaan rakentaa johdonmukaisesti samaan suuntaan, ja jotta riskejä brändin vahingoittamisesta voidaan vähentää ja hallita.

Brändiohjekirja voi olla tarpeista riippuen suppea tai erittäin laaja ja yksityiskohtainen dokumentti. Ohjekirjan tuottamisessa keskeistä on osallistaa henkilöstö sen laatimiseen, jotta työkalu on mahdollisimman monesta näkökulmasta jaettu, yhteinen ja käytännössä hyödyllinen. Jokainen brändiohjekirja onkin kullekin organisaatiolle yksilöllisesti ja tarvelähtöisesti suunniteltu.