Televarainhankinta
Lojaliteetin toimenpiteet
Lahjoittajalojaliteetin tai -tyytyväisyyden toimenpiteet voivat yhdistyksestä riippuen poiketa toisistaan hyvinkin paljon. Yhteistä lojaliteetin toimenpiteille on kuitenkin myönteisen lahjoittajasuhteen ylläpitäminen ja monesti toiminnan ajankohtaisista aiheista viestiminen. Televarainhankinnan keinoina lahjoittajalojaliteettia voidaan ylläpitää erittäin korketasoisesti, sillä puhelimitse lahjoittajien kanssa saadaan aikaan välitön ja henkilökohtainen kohtaaminen. Toteutamme tarpeenmukaisia lojaliteetin toimenpiteitä joko kokonaisratkaisuna tai yksittäisinä kampanjoina.
Televarainhankinnan keinona lahjoittajalojaliteetin kampanjointi lähestyy jo asiakaspalvelua, sillä kyseessä ei ole pyyntöä sisältävä toimenpide. Hyvä esimerkki kampanjasta on kiitossoittokampanja esimerkiksi loppuvuodesta, jolloin kampanjoinnin ainoa tarkoitus on kiittää lahjoittajia kuluneena vuonna tarjotusta tuesta. Lojaliteetin toimenpiteelle onkin vaikea laskea tuotto-odotusta, mutta sellainen sillä kuitenkin epäsuorasti on. Lojaliteetin toimenpiteillä parannetaan lahjoittajien mielikuvaa yhdistyksestä, viestitään ajankohtaisista aiheista, vastataan lahjoittajien mahdollisiin kysymyksiin ja kerätään palautetta.
Toimenpiteellä voidaan myös ennaltaehkäistä mahdollisia mainehaittoja silloin, kun yhdistyksellä on edessään jokin muutos tai murros toiminnassa, joka oletettavasti aiheuttaa lahjoittajissa kysymyksiä. Hyviä esimerkkejä tällaisesta tilanteesta voivat olla esimerkiksi muutokset lahjoittajasuhteessa, pankki- tai muussa infrastruktuurissa tai sääntelyssä. Lahjoittajia saattaa myös olla tarpeen kontaktoida, mikäli yhdistyksen varsinaisessa toiminnassa on tapahtumassa oleellisia muutoksia, kuten toiminnan uudelleenjärjestelyä.